Paluu arkeen
- Pinja
- 6.2.2020
- 2 min käytetty lukemiseen
Uusi vuosi uudet kujeet 2020!
13.1 alkoi taas arki. Tallissa oli vähän sekalaiset systeemit, joten pari ensimmäistä päivää pompin vähän käytävältä toiselle, loppuviikosta kuitenkin siirryin kiinteästi 4-käytävälle. Siinä passeina on kolme suomenhevostammaa ja kaksi lämpöistä varsaa.
Seuraavana päivänä lähdimme pikkuporukalla Ideaparkkiin shoppailemaan. Reissun jälkeen uni maistui, ja sitten taas seuraavana aamuna täynnä energiaa takaisin talliin. Ensimmäisen viikon perään vedettiin suoraan viikonloppuvuoro ja putki jatkui seuraavaan perjantaihin. Viikon aikana klipattiin opiston tallissa asustava Kerttu (Chique) ja lisäksi Vilman poni Vitsi (Gervalds Vitsippa). Kotiin pääsin kätevästi hevosauton kyydissä, kun Rike (BWT Dictator) juoksi kilpaa Turussa. Viimeiset päivät ennen kotiinlähtöä alkoi kyllä hieman painaa, mutta sehän ei menoa hidastanut. Hyvässä seurassa jaksaa jopa ihan rättiväsyneenä vipeltää menemään. Viikon kuluessa tein myös kasvatuksen ja jalostuksen näytön.

Viikonloppuna kävin
ajamassa Dotsilla (Dots of Langén) lauantaina mentiin reipas hölkkä ja sunnuntaina saatiin kaveriponiksi Sandbackas Fucshia ja otettiin radalla muutama reipas veto.
Seuraavalla viikolla ruokalassa oli laatikko ja papereita, ja tarkoituksena oli äänestää vuoden opetushevosta. Minä ja Vilma äänestettiin suloista 3-vuotiasta oripoikaa Realia (Missukan Reali). Opetushevoseksi Reali ei ehkä ole se parhain, mutta hauska se on kun sen oppii tuntemaan. Sitten iski mukavat kurakelit aivan niin kuin tammikuun loppupuolella kuuluu. Tällä viikolla teimme myös juoksuttamisen näytön.
Heti helmikuun ensimmäisenä päivänä oli avoimet ovet lauantaina. Olimme mukana näytöksessä raviporukallamme. Olin varsanopetuksen näytöksessä, jonka jälkeen autoimme Simoa lavakärryajelussa. Olimme koko viikon vitsailleet, että Reali saa avoimissa ovissa vuoden opetushevosen palkinnon ja niinhän siinä sitten kävi. Yhteensä 6 ääntä ja kolme niistä tiesimme keneltä ne olivat. Ketä on voinut äänestää Realia? Avoimien ovien jälkeen lähdimme Vilman kanssa aika extempore raveihin Turkuun. Valitettavasti meiltä jäi näkemättä ponilähtö haasteajo Turku vs muut. Milloin B-ponit saavat oman haasteajonsa? Sunnuntaina ansaittu vapaapäivä vietettiin pelaten Mario Kartia ja Super Mario Brosia.
Maanantaina arki jatkui tavalliseen malliin. Ajossa harjoittelimme kellottamista. Eli siis kilometriajan selvittämistä ajaessa. Se on yllättävän helppoa, mutta paksun hanskan kanssa kello kädessä pitäminen osoittautui vaikeimmaksi. Lisäksi tein varsanopettamisen näytön. Muilta osin talli sujui normaaliin rytmiin. Tiistaina olikin viimeinen tallipäiväni, koska keskiviikkona oli vapaapäivä ja torstaina paluu lukioon. Tiistai päätettiin ravireissuun. Lähdettiin Vilman kanssa Teivoon Tampereelle. Tällä kertaa oli hevonenkin mukana. Kerttu juoksi hyvälle viidennelle sijalle. Takaisintulomatkalla kävimme tietenkin Hesburgerissa. Olimme ihan ennätysajassa takaisin opistolla. Olimme tallissa takaisin jo ennen 23!!! Purimme auton ja hoidimme hevosen. Kolmen henkilön voimin siinä ei mennyt kovinkaan kauaa ja oltiin asuntolalla tasan 23.

Keskiviikon vapaapäivänä Vilma kävi ajamassa Vitsillä ja kävin kuvaamassa heidän treeniään. Tämäkin vapaapäivä vietettiin pelaten Marioa. Kun olimme jo molemmat menossa nukkumaan alkoi kamala tuuli ja yhtäkkiä kuului rasahdus, jonka jälkeen molemmat juoksimme olohuoneeseen ja sälekaihtimet roikkuivat ulkona?!? Yhden ikkunan ulkopuolella oleva ikkuna oli tipahtanut melkein saranoiltaan ja roikkui auki. Yritimme saada sitä kiinni, mutta se ei mahtunut kiinni, joten jouduimme solmimaan sen epätoivoisesti, ettei se levähtäisi auki uudestaan. Ja tässä vaiheessa kello oli yli 00.00. Nukkumaan olisi pitänyt mennä siis heti nyt. Mutta eipä menty. Siinä sitten havahtui sen verran, ettei uni tullut kuin vasta 1 jälkeen, ja huomenna (tänään?) herätys 6.10.
Pinja
Commentaires